Hikan kirja

Intoa riittää
kirjoittanut omistaja (452 sanaa)

Hikka oli kotiutunut hyvin ja Inkeri oli viimein uskaltautunut tamman kyytiin. Hikka oli eilen kuin tänään todella energisellä tuulella eikä asiaa helpottanut toissapäiväiset turnajaiset. Porukkaa oli enemmän kuin Inkeri uskalsi kuvitella. Tamma oli hienosti sijoittunut toiseksi alta escuelan noviisi luokassa, että Inkeri ei voinut lopettaa hymyilemistä.
Inkeri harjasi mustaa tammaa kumisuon kanssa kauttaaltaan, että tamma roikotti päätä ja alahuulta.
“Pitäisi harjata useammin näin. Lähtee pintaverenkierto liikkeelle”, Inkeri tokaisi ja vilkaisi kelloa. Melkein seitsemän illalla. “Jahas, kohta tulee muut hevoset sisälle”, Inkeri sanoi ääneen ja laittoi pikkaisen vauhtia. Ensin karvasatula selkään, sitten kapsoni päähän. Kentälle suunnatessa Inkeri laittoi kentän valot päälle ja loikkasi tarhojen edessä olevan korokkeen kautta tamman kyytiin.

Hikka oli energisellä päällä ja eiliset kilpailut eivät vieneet tammalta yhtään voimia. Päinvastoin tamma tuntui nihkeältä. “Noh kaikki hyvin?”, Inkeri kysyi tammalta ja Hikka käveli vauhdikkaasti eteenpäin, ja pää kääntyili joka suuntaan hieman hermostuneesti. “Joo kaikki on sisällä. Kohta pääset”, Inkeri lohdutti tammaa, mutta Hikka laittoi pökköä pesään. Välillä satunnainen ravi askel, sitten taas hermostunut mulkoilu.
Hetken kävelyn jälkeen tamma malttoi rauhoittua, että Inkeri uskalsi pyytää tammaa ravaamaan. Hikka ravasi isosti, mutta pehmeästi ja naisen oli helppo mukautua tarmokkaisiin askeleisiin. Välillä satunnainen spurtti pelottavassa nurkassa ja sitten taas malttoi rentoutua, että kaula venyi ja pää nyökkien askelien tahdissa. Heti kehuttua Hikka valahti jäykäksi ja juoksi pimeällä sivulla alta pois.

Inkeri jatkoi valoisammalla pääty ympyrällä työskentelyä siirtymisien parissa. Hikka oli mukavan herkkä pohkeelle ja liikkui pirteästi sekä rennosti, vaikka samaan aikaan tuntui levottomalta ja ajatukset olivat ruuassa eikä tässä hetkessä. Inkerin päästäessä barokkituntumaa pidemmäksi Hikka laittoi heti vauhtia päälle, että oli pakko hakea reisillä pientä puristusta. “Vähän rauhallisemmin, kiitos. Ollaan kohta nurin”, Inkeri hymähti ja selkä hiestä märkänä jatkoi tamman ratsastusta. Hieman enemmän sisätakajalkaa kohti painopistettä, takaosa voisi olla aktiivisempi, nainen ajatteli. Edestä Hikka oli kiva. Rennossa työskentelymuodossa, alalinja oli rento ja niska nousi oikeasta kohdasta ylös. “Hienosti”, Inkeri kehui ja rapsutti tamman kaulaa.
Laukassa puhtia riitti, että Inkerillä oli hieman pidättelemistä. Nostot tehtiin avotaivutusten kautta ja ekalla nostalla Hikka loukkasi täyteen pukkilaukkaan. Inkeri huokaisi syvään ja yritti pysyä parhaansa mukaan kyydissä. Muutaman innokkaan laukka siirtymisen jälkeen Hikka uskalsi rentoutua ja nostot alkoivat olla enemmän tasapainoisia.
“Hetken katoin, että tuut alas”, Ilari virnisti ja meni kentälle katsomaan kaksikon menoa.
“No ei ollut kaukana. Hieman virtaa”, Inkeri hymyili ja siirtyi raviin. Illari tuli ympyrän keskelle ja sillä siunaamalla Hikka rauhoittui. Ei enää spurtteja, pukkeja tai kyyläämistä. Vain rentoua työskentelyä.
“Ilmeisesti tamman zen-olotila on kaikkien ihmisten keskellä. Äsken oli ihan mahoton”, Inkeri tuskasteli.
“Se heinä ja iltapuuro kutkuttaa liikaa. Itteä ärsyttäis kans, jos oon salilla ja muut tulee syömään herkkuja nokan eteen”, Ilari naurahti ja Inkeri hyppäsi alas kyydistä, kun tamman liikkui rennosti.
“Totta tuokin. Eiköhän mennä. Alkaa tulla vilu”, Inkeri hymyili ja kehui tammaa vuolaasti.